Häpeä. Linja-autossa matkustaminen kävi tänään mahdottomaksi. Piti poistua jo ennen omaa pysäkkiäni. En kestänyt enää ihmisiä, saati itseäni. Kasvoni syttyivät tuleen ja hehkuivat enemmän kuin aurinko laskiessaan. Hiki valui pitkinä noroina pitkin  kylkiäni, kastellen myös jalkani. En ymmärrä. Ruumiini elää täysin omaa elämäänsä. En hallitse sitä. Samalla jäi myös kaupassakäynti, niin että nyt minulla ei ole mitään syötävää huomiseksi työpäiväksi. Eikä tupakkaa. Kuinka ihminen voi muuttua tällaiseksi. Tämä on naurettavaa ja vakavaa samanaikaisesti.