Hyviä päiviä takana, tai niin hyviä kuin ne minulla voi olla. Parannusta siis. Ehkä. Aina kun tuntuu hyvältä, sitä sitten vaistomaisesti odottaa kuoppaa mihin pudota, ja pelkää sen kuopan olevan entistä syvempi. Typerää. Mutta se siitä. Taas olisi siivottava kun on pölyä kertynyt nurkkiin, mutta tänään en jaksa sillä pääparkaani vaivata, mitä suotta, on tärkeämpiäkin asioita millä sitä voi vaivata, ja jos jotakin voi siirtää huomiseksi, niin minähän siirrän, olen siinä ammattilaistasolla. Kaupasta kannoin lavallisen olutta, en minä enempää juoda aio (juomarin viimeiset sanat), mutta varalta on aina oltava. Aika mukava olo, olut lämmittää jo vatsaani ja pehmittää päätäni, stereoissa soi Pink Floydin ensimmäinen, ja kohta täytyy lähteä räpeltämään soitinta. Onnen hetki nro 7#. Vai miten se kuuluisi merkitä, en jaksa nyt tarkistaa, olkoon noin.